Aamulla ensimmäiseksi vein ulkoständit paikoilleen
ja kastelin kukat.
Siirsin aikaisemmin tekemästäni pöydästä omenakynttilät keskemmälle myymälää hieman toisella tavalla.
Tälle pöydälle tein aikaisemmin esillepanon omenakynttilöistä, mutta kun vaihdoin niiden paikkaa, tein tilalle tälläisen pöydän kivoista huiveista.
Tämä hylly oli aikaisemmin pystyssä, mutta käännettiin se tänään "kylelleen", että asiakkaiden olisi helpompi katsella sen päällä olevia uutuuslankoja ja mallihuiveja. Alemmilta hyllyiltä on joidenkin ihmisten ehkä hieman vaikea katsella tavaroita, mutta etenkin nurkassa on sellaista tavaraa jota harvemmin menee kaupaksi. Niin se on mielestäni ainakin hyvä näin, parempi kuin pystyasennossa.
Sitten järjestin tämän kynttilähyllyn uudelleen ja täydentelin sitä hieman.
Yritin myös saada tätä korupöytää houkuttelevamman näköiseksi.. joku päivä muuttelen tätä vielä lisäämällä siihen mahdollisesti joitakin tasoja ym..
Järjestelin matonkudehyllyn uudelleen.
Loppupäivästä sain kokeilla valoryijyn tekemistä.
Työaika 10.00-17.00
Työaika 10.00-17.00




Hei,
VastaaPoistahyllyn kääntäminen oli hyvä idea, ja on juuri sitä näytössäkin arvioitavaa materiaalien hallintaa...
Samoin matonkudehylly on selkeämpi ja houkuttelevampi kun laitoit lähekkäiset värisävyt päällekkäin, (esim. sini-harmaasävyt)ja tummat alas/vaaleat kevyempinä ylös. Ajatusta olisi voinut ehkä viedä vieläkin pidemmälle, (muidenkin sävyjen kohdalla...?)
HIENOA!
-Mari