12. syyskuuta 2012

Keskiviikko

Mallikappaleiden tekeminen on jo todella hyvällä mallilla. Vielä muutamia on tekemättä.
Näyttötyötä minun olisi pitänyt aloittaa jo tänään. Suunnitelmassa olin ajatellut tehdä sen ke-to aikana.. Huomisen inssin takia sovimme Maaritin kanssa, että voin tehdä jo alustavaa suunnitelmaa, mutta esillelaiton tekisin tämän viikon perjantain ja ensi viikon maanantain aikana. Koska hyvä olisi, jos näyttö olisi tehty ennen ensiviikon kursseja ja muita tapahtumia.

Ensimmäiseksi tein normit aamutoimet..

Sitten jatkoin tämän ison metallilanka-enkelin tekoa ja sain sen valmiiksi.

Eilen aloin tekemään kukkasia paperilangasta.
  Tänään tein niitä vielä sen verran lisää, että niitä on yhtä monta kuin pienessä valosarjassa on lamppuja (20 kpl).
Kun olin tehnyt tarpeeksi monta kukkaa, niin kiinnitin ne led-valosarjaan.

Tästä tuli aivan ihana valoköynnös! 


 Tänään pääsin myös hyödyntämään koulussa opeteltua mainostekstausta..

 Sain tehtäväksi tehdä ensi viikon Figulus-helmipäivästä mainoksen tekstaamalla.
Tekstasin annetut tekstit kahdelle A4 kokoiselle paperille vaakasuunnassa..
 Kiinnitin ne sitten valmiiseen pohjaan.

Juliste laitetaan ensi viikon maanantaina ulkoständiin, mutta sinne saakka se saa olla seinällä (ennen myymälään tuloa oven lähettyvillä).

Työaika 10.00-17.00

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti