Oon iha paniikissa ja minuu jännittää kauheesti tän päivän kirjalliset, joiden takia joudun lähtemään töistä pari tuntia aikaisemmin.
Aamulla ensimmäiseksi tein kaikki normitoimet, ulko-ovi auki, ständit ulos, valot myymälään...
Tän päivän ykköshommana oli valmistella illan käsityökoulu valmiiksi Maaritin kanssa.
Käsityökoulussa tänä vuonna on teemana jalat ja ensimmäisellä kerralla he pääsevät tekemään itselleen hauskanmukavat jalkakylvyt.
Pihjalaa, kanervaa, mustikkaa..
Ompelin käsin jalkakylpy-yrteille pienen pussukan.
"Töpötin" koivunlehdelle väriä ja painoin sen pussukkaan.
Sitten punoin kahdesta erivärisestä langasta nyörin, jonka ompelin pussin toiseen sivuun.
Värin kuivuttua silitin kuvan päältä, jotta väri tarttuu kunnolla kiinni.
Värin kuivuttua silitin kuvan päältä, jotta väri tarttuu kunnolla kiinni.
Laitoin pussin sisälle mustikan-, pihjalan-, mustaherukan- ja koivun lehtiä sekä kuivattua salviaa ja saksankirveliä. Jonka jälkeen liitin vielä pussukkaan jalkakylvyn käyttöohjeet.
Siitä tuli aikas kiva ja hyvän tuoksuinen.
Tosi mukava tekeminen käsityökoululaisille.
Neuloin muutaman kymmenen senttiä vaaleanpunaista huivia.
Työaika 10.00-15.00
ps. Jes! Kirjalliset läpi ekalla yrityksellä! ;)
Myös käsityökoululaisista kiva tekeminen. Jalkakylpypusseja syntyikin eka tunnilla useita.
VastaaPoistaOnnea myös tulevaan inssiin!
-maarit